Ensimmäistä kertaa kuvauksissa - Fiiliksiä behind the scenes Torstai-iltana soitan Pekalle varmistaakseni elokuvan juonta ja huomista kuvauspäivää koskevia speksejä. Olin saanut samana päivänä Pekalta ihmeellisiä termejä vilisseen viestin elokuvaan liittyen: Juuso: Key Grip/Gaffer; Mara: Best Boy/Grip; Pentti: Grip/Boom Operator/Runner; Hanna-Mari: Assistant Director/Camera Assistant/Script Supervisor; Lasse: Make-Up Artist/Costume Designer; Kari: Location Manager/Actor; Jussi ja Sauli: Making of; Timo ja Wiki: Actor. Erikoisia termejä, mutta näille kaikille löytyi kuitenkin selitykset myöhemmin. Kuvauspaikka oli työpaikallani, ja jouduin konsultoimaan tietysti rakennusta ja sen tekniikkaa koskevista kysymyksistä, sulakkeista, hätäuloskäyntien avaamisesta, pistorasioiden sijainnista, kattovalaistuksesta, ovien lukituksesta, av-laitteista yms. Kaiken piti olla kunnossa…kaikki oli kunnossa. Lauantaiaamulla näimme Pekan kanssa klo 08.30. Töölössä. Menimme pikkuporvarihenkisesti syömään aamupalaa Bulevardin Ekbergiin. Söimme aamupalan ripeästi ja siirryimme Lasse Pipisen keskusta-asunnon kautta hakemaan muita kuvausryhmäläisiä. Kuvauspaikalle saavuttuamme pojat ovat Liiketalousinstituutin kahvilassa. Vastaani tulee liikunnanopettajamme Kaitsu. Tervehdin Kaitsua ja hän kysyy, mitä teen koululla lauantaina. Vastaan: "Kuvaamme elokuvaa 003-luokassa. Liikunnanopettaja: "Ei ole totta! Minulla on siellä golfin teoriakurssi 40 ulkomaalaiselle opiskelijalle puolen tunnin päästä." Sanoin varanneeni salin itselleni koko lauantaille viikko sitten ja Kaisu kirosi, ettei ollut muistanut tarkistaa varausta. PIETE, kuten kauppakorkeassa on tapana sanoa. Vinkkasin vielä silmää kahvilan tytölle ja avasin käytävien ja luokkien ovet. Olin hieman hämmentynyt Peksin puhuessa edellispäivänä, kuinka tarvitsisimme myös toisen luokan huoltokäyttöön. Ajattelin, että ehkä tällaisissa semi-pro-elokuvissa täytyy olla erikseen huoltoluokka. Pian kuitenkin osoittautui, että se tuli todella käyttöön! Minuutin päästä Best Boy/Grip -titteleitä kantanut Mara jakeli käskyjä huoltojoukolle - kahdelle hänen nuorelle tytärpuolelleen - ja huolto alkoi pelata. Käsky kävi: "Hae jostain alusta. Sovella, lauta tai jokin." Kolmen minuutin päästä huoneeseen oli rakennettu metallinen narikka rotseille, leikkuualusta, juomapalvelu, kaksi suurkahvinkeitintä sekä leipä ja salaatti -linjastot. Huolto pelasikin vähintään kiitettävästi sillä aikaa, kun Lasse viritti omaa make up - studiotaan toiseen nurkkaan. Meikkaajan työkalupakki levittyi pöydälle ammattilaisen ottein. Lasse on pitkän linjan maskeeraaja ja Peksin leffojen hovimaskeeraaja alusta asti. Joo, alan miehiä. Meininki oli muutenkin erittäin promaista - enenemän kuin osasin kuvitella. Hetken kuluttua varsinaiseen auditorioon oli kasattu massiivisia valaisutelineitä, heijastuskankaita, lamppujen värikalvoja, 21-tuumainen kuvausmonitori, prokamera, useita kameran putkia ja filttereitä, miksauspöytä, miksaaja, promikki, kuvausjalustoja, valaisujalustoja yms. materiaalia. Pian paikalle saapui myös 15 avustajaa - lähinnä Pekan opiskelukavereita, työkavereita ja vanhoja ystäviä. Vieraiden saapuessa Mara ohjasi heidän upseerimaisesti huoltohuoneeseen ja antoi ohjeet armeijatyyliin artikuloiden avustajille. Heidän ensireaktionsa oli aavistuksen hämmentynyt, mutta niin olin itsekin. Yllätys oli mm. se, kuinka kuvauspaikalla vallitsee armeijamainen kuri. Kaikki ovat hiiren hiljaa kuvausten aikana, ja ohjaaja jakelee käskyjä kuuluvasti ja terävästi. Toiminta on erittäin hyvin organisoitua, eikä taiteelliselle luovuudelle ole yhtään sijaa - tai siltä se ainakin näyttää. Jokaisen viimeisen kuvausoton jälkeen koko kuvausjoukko antaa aplodit. Onnistumisen elämyksiä. Lassen meikattua näyttelijät alkoi varsinainen h-hetki. Avustajat sijoiteltiin tarkasti auditorioon; Mara keräsi avustajien nimiä listaan ja plaseerasi heidät auditoriosta piirrettyyn pohjapiirustukseen. Särmää. Särmää. Sitten kuuluivat Pekan komennot: - Hiljaisuus! - Ääni? - Käy! - Kamera? - Kamera käy! - Toinen kuvaus, ensimmäinen otto! - Kari, ole hyvä! Tätä komentosarjaa toistettiin ja otto seurasi toista… ja nyt en tarkoita lonkeroa. Kuvausten jälkeen oli jännä nähdä ja kuulla ihmisten reaktioita. Kuvauspäivä oli ensimmäinen ja uskon, että tilanne oli kaikille jollain tavalla vieras ja outo. Itse jännitin kameraa todella paljon enemmän kuin kuvittelinkaan. En ole ollut kameran edessä sitten lukiovuosien, eikä nekään ollut näin suuria projekteja. Nyt paikalla oli kuitenkin ohjaaja, kamera-assistentti, valovastaava, valomies, äänivastaava, makin of -vastaava, huoltojoukot, koordinaattori sekä iso läjä vanhoja ystäviä ja tuiki tuntemattomia. Kuvausten jälkeen mielen valtasi pieni morkkis tahmeasta roolisuorituksesta. Viikon duuniväsymys sekä jännitys näkyivät, ja puhe tuntui jumittavan kuvauksissa. Sunnuntaina soitin Pekalle, ja Pekalla oli myös pieni morkkis omasta suorituksestaan. Olisi pitänyt suunnitella kuvauksia tarkemmin yms… Pekka oli puolestaan puhunut valaisusta vastanneen Juuson kanssa ja hän kertoi myös oman suorituksensa menneen tahmeasti. Kaikkien mielestä muiden suoritukset olivat menneet loistavasti. Tämä todisti taas sen, että itsekriittisyys on pahin taiteen tappaja. Pahin. Unohtakaamme siis itsekriittisyys. Lämmintä kesää kaikille! Ensi-illassa nähdään! =) T. Kari Sotamaa